Työmaa-konsepti
Työmaa-teokset tutkivat ihmisen ja ympäristön suhdetta kaupunkialueella, jota ollaan muokkaamassa kaavoittamalla tai uudisrakentamalla. Millaisia päätöksiä rakentamisessa tehdään? Miten yksi valinta johtaa seuraavaan? Miten paikka tulee muuttumaan? Teoskonsepti toteutuu jokaisessa esityslokaatiossaan omanlaisenaan, juuri tuohon paikkaan tehtynä.
Työryhmä: Riikka Vuorenmaa, Maarit Utriainen, Sebastian López-Lehto

Vuosina 2023-2024 Työmaa-teoksia nähtiin Hangossa, Kuopiossa ja Helsingissä osana kolmen merkittävän taidefestivaalin Kulkue-yhteistyöhanketta. ANTI – Contemporary Art Festival (Kuopio), Hangö Teaterträff (Hanko) ja Baltic Circle -festivaali (Helsinki) toteuttivat poikkeuksellisen laajan kotimaisten yhteistuotantojen sarjan sekä kiertuetoimintaa niiden ympärillä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli edistää festivaalien saavutettavuutta ja pidentää teosten elinkaarta. Hankkeen rahoitti Suomen kulttuurirahasto.
Työmaa-teossarja on yhteistuotanto työryhmän, Piste Kollektiivin ja Kulkue-festivaalien kesken. Koko sarjaa on rahoittanut myös Taiteen edistämiskeskus.
Työmaa-konsepti on syntynyt alunperin Riikka Vuorenmaan Vaarat-kaupunkitaideprojektissa. Rovaniemen Työmaa-teokset, Marjapihlaja (2020), Tähtitaivaantie (2021) ja Verstaantie (2022) on esitelty Vaarat-kokonaisuuden sivulla.
Väylä 45, Baltic Circle, Helsinki 25.-27.11.2024

Nykyisen Helsingin olemusta määräävät vielä viime vuosituhannen kuvitelmat tulevaisuudesta. Kaupunki on kuitenkin muutoksessa. Millaiseksi tulevaisuutta kuvitellaan nyt? Tällä hetkellä kaupunkia koskevia suunnitelmia tehdään ajanjaksoa 2030–2050 ennakoiden. Mitä muuttuu kun 1960-luvulla teollistumisen ja yksityisautoilun kehittymisestä seuranneita valtaväyliä tiivistetään takaisin kohti korttelimuotoista kaupunkia? Millaisen kaupungin me haluamme jättää seuraavien sukupolvien elettäväksi?
Väylä 45 on esitys, joka vie osallistujat kävelykierrokselle Käpylän aseman seudulle. Paikan tulevaisuudessa siintävät uudet liikennejärjestelyt ja uudenlainen kaupunkikeskus – toiveet sujuvasta työnteosta, viihtyisästä oleilusta ja uusista asukkaista. Esityksen näyttämönä toimivat niin kiivaana virtaava Tuusulanväylä kuin Metsälän toimitila-alueen pienet kadutkin. Minkälaisessa liikkeessä kaupunki on ja mihin se on menossa?

Kaupunkisuunnittelua käsittelevä teos pohtii yhteistä elinympäristöämme koskevaa neuvottelua sekä erilaisia tapoja vaikuttaa tulevaisuuteen. Esityksessä yleisöä kutsutaan katsomaan tarkemmin arkiympäristön yksityiskohtia ja niistä avautuvia näkymiä ajan kerrostumiin sekä tutustumaan yhteen ihan tavanomaiseen paikkaan muutoksen linssien läpi.
Ensiesitykset: 25.-27.11.2024
Kesto: noin 1 h 30 min
Kieli: suomi
Teos on lämmitettävissä uutta esityskautta varten. Tiedustelut: riikka.vuorenmaa@pistekollektiivi.fi.
Väylä 45 Baltic Circlen sivuilla: https://www.balticcircle.fi/ohjelmisto/vayla-45/
Teosta ovat rahoittaneet Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto ja Oskar Öflunds Stiftelse. Kiitos!

KÄSIN – VIDEOINSTALLAATIO, Baltic Circle, Helsinki 22.-28.11.2024
Nämä kädet työskentelevät tällä alueella juuri nyt, tälläkin hetkellä. Näiden käsien takia tänne tullaan, ne auttavat ihmisiä heidän pulmissaan. Kädet ajattelevat, ratkovat ongelmia, valmistautuvat, lepäävät.
Millaisin käsin seuraavat sukupolvet täällä työskentelevät? Koskettavatko kädet toisten ihmisten lämmintä kehoa tai työkalujen patinaa? Tunnustelevatko ruoka-ainesten ominaisuuksia vai hipaisevatko nopeasti sileitä pintoja? Liikkuvatko kädet kommunikoiden aikeita, ajatuksia ja asenteita jollekin läsnäolevalle? Vai jollekin, joka on käyttöliittymien kerrosten takana?

Videoinstallaatio on kuvattu Metsälän toimitila-alueen kolmessa erilaisessa työpaikassa syksyn 2024 aikana.
Taiteellinen suunnittelu ja toteutus: Riikka Vuorenmaa
Tuotanto: työryhmä, Piste Kollektiivi, Baltic Circle, Kulkue-hanke
Henkilöt kuvissa: Iitu, Paul, Päivi, Outi, Viivi, Jonna, Minna, Katariina, Emmi, Annika, Artem
Tekninen toteutus Helsingissä: Riikka Vuorenmaa ja Ellen Virman
Kiitos: Nico Björkbacka / Comreal oy, Metsälän kahvila, Rinnekodit Breikki, Stadin korjaamo
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Oskar Öflunds Stiftelse
Ensiesitys: 22.-28.22.2024
Teos on mahdollista esittää uudelleen myös muissa lokaatioissa.
Tiedustelut: riikka.vuorenmaa@pistekollektiivi.fi.
Kaava 884, ANTI Contemporary Art Festival, Kuopio 9.–13.9.2023

Asemakaavamuutoksella selvitetään raideliikenteen ja teollisuuden käytössä olleen Veturitallin ja konepaja-alueen muuttaminen asuin-, liike-, toimisto- ja yleisten rakennusten alueeksi. Raideliikenteen alue säilytetään tarvittavilta osin. Alueen tarpeet ja käyttötarkoitukset tarkentuvat kaavatyön aikana.
(Kuopion Kaupunkirakennelautakunta, Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 117)
Kaupunki on alati muutoksessa. Se syntyy, elää ja katoaa päätös kerrallaan.
Ensimmäinen juna saapui Kuopioon vuonna 1888. Veturitalleilta kuului metallin kalketta, ratapölkyt tuoksuivat ja savu kirvelsi silmissä. Nyt, 135 vuotta myöhemmin veturitalli on täynnä tyhjää ja sen pihalla pyörteilevät autot äänineen. Ratatyöläisille rakennetuissa taloissa asuu muualla työskenteleviä ihmisiä.

Asemakaavalla 884 muovataan alueen tulevaisuutta. Hallin takana tsaarinaikainen virkistyspuisto päivitetään. Alueen puut kantavat rungossaan kartoitusnumeroita. Uusia rakennuksia kaavaillaan nouseviksi uusille asukkaille ja uudelle työlle. Vanhoille rakennuksille keksitään uusia tarkoituksia tai ne puretaan.
Millaista tulevaisuuden ratapihan elämä on? Mitä mieltä puu numero 82 on uudesta kaavasuunnitelmasta? Millaisia ovat ratapihaa vartioivien naakkojen sukupolvikokemukset?
Kaava 884 on osallistava esitys, jossa kuljetaan ja oleillaan parhaillaan muuttuvassa kaupungissa. Teos tutkii kaavoituksen voimaa, alueen tuntua ja mahdollisia tulevaisuuksia.
Esitykset: 9.-12.8.2023
Kaava 884 ANTI-festivaalin sivuilla: https://antifestival.com/programme/kaava-884/
Kortteli 526, Hangö Teaterträff, Hanko 8.–11.6.2023

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on sijoittaa kortteliin 526 liikerakennusten korttelialue (KL), joka mahdollistaisi päivittäistavaramyymälän sekä siihen liittyvien etumyymälöiden, polttoaineen jakelupisteen ja pysäköintipaikkojen sijoittumisen kortteliin.
(Hangon kaupunki, Kaupallinen palveluverkkoselvitys ja vaikutusten arviointi, 2019)
Hangon keskustan läpi kulkee rautatie kahden muutoksessa olevan alueen välistä satamaan. Radan eteläpuolella, korttelissa 210, vuonna 1986 valmistunut kauppa viettää viimeistä kesäänsä. Saman tontin nurkassa maasta pilkistävät 1950-luvulla puretun asuinrakennuksen perustukset. Pohjoispuolella maisemassa on aukko, hiekkainen aukio, jolle rakennetaan uutta markettia. Aukiolle on jo noussut kylmäasema. Pian maan peittää asfaltti, autot pysäköidään riveihin ja ihmiset astuvat kaupasta sisään. Kaupan katolle tulevat aurinkopaneelit. Korttelin 526 tulevaisuus on rakenteilla.
Hangö Teaterträff -festivaalilla nähtävä Kortteli 526 on osallistava esitys, jossa kuljetaan ja oleillaan parhaillaan muuttuvassa kaupungissa. Teos tutkii kaavoituksen voimaa, alueen tuntua ja mahdollisia tulevaisuuksia. Miten kaupunki syntyy, elää ja katoaa päätös kerrallaan?
Esitykset: 8.-11.6.2023
Kortteli 526 Hangö Teaterträffin sivuilla: https://www.hangoteatertraff.org/fi/program/vuorenmaa-utriainen-lopez-lehto-kortteli-526-2/

