Ajankohtaista Piste Kollektiivissa
-
Eihän näin voi tehdä – Valokuvanäyttely kuvitteellisesta sirkusseurueesta Lappia-talossa 1.4.-13.5.2026
Syksystä 2025 alkuvuoteen 2026 viikoittain kokoontuneessa Kulttuuripoimuri-hankkeen luovassa ryhmässä osallistujat pääsivät Piste Kollektiivin ammattitaiteilijoiden ohjauksessa kokeilemaan ja tutkimaan heitä kiinnostavia taiteenlajeja, kuten kuva- ja sanataidetta, puvustusta ja valokuvaa. Omakuvatyöskentelyn kautta saivat alkunsa sirkus-teemaiset hahmot, ja heille tarinat. Ryhmä pohti prosessin aikana uskaltamisen…
-
Hämärästä-esitykset Rovaniemellä 27.-28.3.2026
Olemme hämärästä, katuvalojen kupeesta, kaupungin ja metsän välistä. Olemme jälleen eläneet läpi pimeiden vuodenaikojen. Pitkät valoisat yöttömät yöt ovat aivan lähellä. Hämärästä-ulkoilmaesityksessä pääsemme jättämään hyvästit pimeyden äänille ja olennoille, pimeän herättämille tuntemuksille. Astumaan valoisaan puolivuoteen. Esitykset: pe 27.3. klo 20…
-
Kiitos kuluneesta vuodesta – nähdään taas vuonna 2026!
Piste Kollektiivi kiittää taiteen tukijoita, kokijoita, tekijöitä ja ystäviään kuluneesta vuodesta ja hienoista yhteistöistä, hetkistä ja keskusteluista. Toivotamme kaikille hyvää ja levollista joulua! Toimistomme lomailee ti 23.12.2025 alkaen. Palailemme töihin uuden vuoden jälkeen ja varmimmin tavoitat meidät taas ke 7.1.2026…
-
Geinubuu vainemaa – Sipola11-taidetilassa la 13.12.2025 klo 16 – HUOM: uusi aika!
Kolmen taiteilijan luomassa n. 40 minuutin esityskokonaisuudessa yhteen kutoutuvat taiteen elementit runous, musiikki, teatteri ja esineteatteri. Esityskonsertin teemat kumpuavat lappilaisen kirjailijan Timo K. Mukan (1944-1973) nuoruuden varhaisista runoista. Runojen väkevät aiheet, rakkaus ja kuolema, saavat ehkä tässä ajassa uusia sävyjä…
-
Piste Kollektiivi esittää la 18.10. Sipola11-taidetilassa: Algis Fediajevas, Pekka Kumpulainen ja Kadonnut Manner
Lauantaina 18.10. Piste Kollektiivin Sipola11-taidetilaan saapuu liettualainen kitaristi-laulaja Algis Fediajevas esittämään tunnelmallisen psykedeelisiä folk-laulelmiaan osana kahdeksan keikan mittaista Suomen-kiertuettaan. Illan avaavat Pisteen muusikkojäsenet Pekka Kumpulainen ja Lauri ”Kadonnut” Manner, kumpikin omia omaleimaisia kappaleitaan soolona esittäen. Algis Fediajevas psykedeelinen folk, Liettuafacebook.com/algisfediajevasmusic…
-
Hämärään-teos Kemissä ja Rovaniemellä syys-lokakuussa
Olemme hämärästä, katuvalojen kupeesta, kaupungin ja metsän välistä. Olemme eläneet läpi valoisten vuodenaikojen. Kaamoksen pimeä on aivan lähellä. Hämärään-ulkoilmaesityksessä pääsemme toivottamaan tervetulleeksi pimeyden äänet, olennot ja pimeän herättämät tuntemukset. Astumaan hämärään puolivuoteen. Esitykset: Pe 26.9. klo 20 Mansikkanokka, KemiLa 27.9. klo…
-
Vesisaaren Alma – tarina Reidar Särestöniemen äidistä
Taiteilija Reidar Särestöniemen äidin tarina herää eloon, kun Piste Kollektiivi ja Rovaniemen Teatteri tuovat ensi-iltaan syyskuussa 2025 uuden näyttämöteoksen Vesisaaren Alma. Piste Kollektiivin aloitteesta alkanut yhteistyö Rovaniemen Teatterin kanssa johti syksyllä 2023 saatuun Uudet klassikot -rahoitukseen. Piste Kollektiivi sai kirjoittamallaan…
-
Hämärästä-teoksen ensi-ilta Rovaniemellä to 20.3.2025 klo 19.30
Olemme jälleen eläneet läpi pimeiden vuodenaikojen. Pitkät yöttömät yöt ovat aivan lähellä. Hämärästä-ulkoilmaesityksessä pääsemme jättämään hyvästit pimeyden äänille ja olennoille, pimeän herättämille tuntemuksille. Kunnes puolen vuoden päästä tapaamme taas. Hämärästä on osa monivuotista taiteellista Kohti hämärää -kokonaisuutta. Monitaiteisen työryhmän pohjoissuomalaisissa…
-
”Mistä meillä ei puhuta” Rovaniemen teatterissa la 15.3., ti 18.3. ja pe 28.3.
Kehuttu ja kiitetty näytelmä ”Mistä meillä ei puhuta” palaa Rovaniemen teatteriin kolmen esityskerran verran Lappilainen nainen palaa vanhempiensa kuoltua lapsuudenkotiinsa. Talo ei ole tyhjä, vaan täynnä puhumattomia sanoja ja piilotettuja tunteita. Talossa muistot heräävät henkiin, ja nainen käy keskustelua poismenneiden…
-
Lauantaina 1.2. Harvinaisen hieno kotimaisen vaihtoehtomusiikin ilta: Henna Emilia Hietamäki, Kadonnut Manner ja Mulair Sipola11-taidetilassa!
Piste Kollektiivi esittää: Lauantai 1.2. Sipola11-taidetila, Rovaniemi Henna Emilia Hietamäki (vanhoja ja uusia lauluja kuolemasta, Helsinki) + Kadonnut Manner (Suomalais-primitivistinen fingerpicking, Rovaniemi) + Mulair (elektroakustinen nykylaulelmaduo, Rovaniemi) Vuoden 2025 helmikuun ensimmäisenä lauantaina Piste Kollektiivin Sipola11-taidetilassa kuullaan laadukas valikoima kotimaista puoliakustista vaihtoehtomusiikkia, kun…
